Reilun kaupan lisä

Reilun kaupan merkki tuotteessa tarkoittaa muun muassa, että raaka-aineen tuottaneille alkutuottajille maksetaan Reilun kaupan lisää. Raaka-aineita tuottavat viljelijät ja työntekijät päättävät lisän käytöstä demokraattisesti yhdessä.

Lue Reilun kaupan takuuhinnasta

Reilun kaupan lisä on erillinen korvaus, joka maksetaan ostohinnan päälle raaka-aineen tuottaneille osuuskunnille tai suurtilojen työntekijöille. Jotta pientuottajat pääsevät mukaan Reilun kaupan järjestelmään, niiden on järjestäydyttävä osuuskunniksi.

Viljelijäosuuskunnat käyttävät Reilun kaupan lisää tyypillisesti infrastruktuuriin, kuten varastojen tai päivähoitohuoneiden rakentamiseen, hallinnon parantamiseen tai tuotannon tehostamiseen. Työntekijöiden järjestöt taas panostavat usein koulutukseen ja palveluihin, asumiseen ja pienlainoihin. Monet käyttävät lisää myös lapsille tarjottaviin virikkeisiin ja koulutukseen sekä ympäristönsuojeluun.

Osan Reilun kaupan lisästä saa myös jakaa osuuskuntien jäsenille ja työntekijöille rahana. Tämä oli koronapandemian aikaan monelle kullanarvoista, kun kysyntä oli huonoa ja työntekijöitä jouduttiin lomauttamaan.

Reilun kaupan lisän suuruus päätetään yhdessä

Yhdessä päätettävä Reilun kaupan lisä kasvattaa tuottajayhteisöjen yhteisöllisyyttä ja parantaa niiden elämänlaatua.

Reilun kaupan lisän suuruus määritellään tuote- ja maakohtaisesti Fairtrade Internationalissa yhdessä tuottajien kanssa. Sen määrää tarkastetaan muutaman vuoden välein, ettei inflaatio syö sitä.

  • Voit hakea Fairtrade Internationalin sivuilta myös lisän suuruuden tuoteryhmittäin.